perjantai 31. lokakuuta 2014

Regensbur

Kotona jälleen

Olen jälleen kotona Suomessa ja täytyy sanoa, että on kyllä kiva olla taasen kotona. Yllätyin kuitenkin monien elinvuosien jälkeenkin , kuinka pimeää täällä on tähän aikaan vuodesta.

Top jaksoni Saksassa oli kaikin puolin onnistunut. Asunto oli hyvä ja vain viiden minuutin kävelymatkan päässä oli työpaikkani. Firma missä työskentelin oli monipuolinen ja sain tutustua eri osastoihin. Työkaverini olivat mukavia ja suurin osa puhui englantia joten asiat tulivat hyvin selviksi.

Chamin kaupunki oli viehättävä pieni vuoristoalueella sijaitseva kaupunki. Kadut kulkivat ylös ja alas ja kävelykunto kasvoi niitä kuljeskellessa. Ystävällisen vuokraemännän kanssa liikuimme yhdessä muuten ympäri Baijerin aluetta vapaa-aikana.

Kävin esim. oktoberfestivaaleilla, Regensburg:in vanhassa roomalaisten rakentamassa kaupungissa, Wallahallan linnassa, lasipuistossa ja Hohenbogel vuorella. Kaiken vapaa-aikani käytin kyllä tehokkaasti kiertämällä eri paikoissa ja tapahtumissa.

Näin paljon Saksalaista maalaismaisemaa ja vuoristokyliä ajelessamme ympäri Baijeria. Maisemat ovat todella kauniit ja ihmiset ystävällisiä. Voin suositella paikkaa lämpimästi kaikille kiinnostuneille.


Oktoberfestivaalien teltta yksi monista.
Regensbur

Walhalla linna

Yksi monista lasiteoksista lasipuistossa.

Näkymä alas laaksoon vuorelta.

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Tässä vielä joitakin kuvia taimimyymälästä

 

Kuvista saa jonkinlaisen käsityksen kuinka suuri ja monipuoline taimimyymälä alueena oli.
Puita ja pensaita kasvialueella kaikki oli tietenkin myynnissä.



















Näkymä ruukkuosastosta.
Portti vesialueelle.

Istuma-alue veden äärellä.
Eräänlainen tulikori.
Hauskat kahvipannut.

Kukkien syyshuoltoa alku- ja loppuviikko

Koko tämän viimeisen viikon olen ollut töissä puutarhamyymälässä ja huoltanut lukemattomia kasveja syyskuntoon.
Kasveista on leikattu kaikki huonot varret poikki ja kitketty rikkaruohot juuresta ja laitettu takaisin laatikkoihin odottamaan kevättä. Osan kasveista sai heittää suoraan roskikseen.
Sen lisäksi olen kitkenyt puutarhamyymälän kiveysalueelta  kaikki isot rikkaruohot kivien välistä pois. Ei niin kivaa, mutta sekin oli jonku tehtävä.

Sen sijaan oli mukavaa koota erilaatuisista kuusenoksista  nippuja paikallisten vainajien muistopäivää varten. Hinnaksi laitettiin 2,5e - 4,5e.


Tässä eri lajikkeita nipuissa asiakkaille.


Näitä hauskan värisiä ja muotoisia kasvin hedelmiä laitettiin myös myyntiin.

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Cham

Tässä muutamia kuvia kaupungista.




Tämä patsas oli keskellä toriaukiota ja kaverit kuvassa aika-ajoin sylki vettä päälle.
Näkymä sillalta kaupunkiin.
Portti toisesta suunnasta.

 
Kuvassa näkyy yksi kaupunkia ympäröivän muurin portista.



Suunnittelua

Toimistossa käytettiin Allplan nemetschek piirrustusohjelmaa. Vectorworks ohjelma oli ollut aiemmin käytössä.Käytössä oleva ohjelma näytti kätevältä käyttää ainakin kun sivusta seurasin kokenutta tekijää.
Sain kolme päivää opetusta kärsivälliseltä arkkitehdiltä, joka jaksoi kertoa ja neuvoa minua.

Korkopisteet kaikki 250kpl:tta oli siiretty tarkkuusmittarilta koneelle ja niiden perusteella alettiin piirtämään kuvaan ensiksi olemassa olevat rakennukset. Kiviseinät eri symboolilla kuin puuseinät.

Minusta näytti kyllä aluksi aika piste viidakolta varsinkin, kun kuvassa oli kolmoita,  ympyröitä ja rasteja enkä oikein vielä silloin tiennyt mikä tarkoittaa mitäkin.
Kuvaa piirettiin todella tarkasti kaikki olemassa olevat asiat puut, pensaat,  rakennetut kiveykset ja raput.
Lopuksi laitettiin vielä rasterilla kivisora-alueet sekä kiveykset vesikaivot ja rännit.

Ja vasta tämän jälkeen oli kuva valmis ja alkoi varsinainen suunnittelutyö mitä uutta pihalle tulee ja miten. Työ tehtiin todella tarkasti ja toimisto oli ylpeä siitä,  että heidän kuvansa ovat tarkasti paikkaansa pitäviä.

Kaikki rasterimerkinnät ja puiden ym. symboolien käyttö oli sovittu yhteisesti mitä käytetään niin kaikkien eri suunnittelijoiden kuvat oli samanlaisia ja helposti kaikkien tulkittavissa.


Tässä kuva toimistossa olevista eri kivinäytteistä hauskasti purkeissa.



torstai 16. lokakuuta 2014

Suunnittelua

Tämän koko viikon olen ollut suunnitteluosastolla seuraamassa miten täällä tehdään pihasuunnitelmia. Toimistossa on kolme suunnittelijaa omistajan lisäksi sekä pari asistenttia. Yksi suunnittelija tekee noin 50 pihasuunnitelmaa vuodessa ja yhden suunnitelman tekemiseen menee arviolta kolmesta neljään päivään.

Aloitimme maanantaipäivän niin että menimme arkkitehdin kanssa asiakkaan pihalle ottamaan tachymeterillä korkoja ja mittoja. Vastaa varmaan meidän tarkkuusmittaria. Otimme kolmesta eri pisteestä korkoja ja ainakin yli 550kpl koko pihasta.

Meillä meni siihen koko päivä aikaa kun matka oli pitkä ja kävimme vielä ottamassa korkoja toisesta pienemmästä kohteesta. Ja lisäksi minä vasta ensimmäistä kertaa jouduin tositoimiin ja en ollut niin nopea. Tarkkaa touhua.

Mittari luki automaattisesti luvut ja tallensi ne koneelle . Itse laitetettiin vain välillä eri sympoolimerkit kiville tai puulle maastossa.
Tällaisella laasermittarilla otettiin lukemia.


Ja tämä oli mittatikun päässä vastaan ottamassa laserin.
Mittarista siirettiin sitten lukemat piuhalla suoraan tietokoneeseen ja päästiin tekemään piirrosta.
Näkymä suunnittelu kohteesta.

Piha toisesta suunnasta
Olen kiitollinen kärsivälliselle opettajalle,  joka jaksoi opettaa minua ja myös odottaa, kun luin ja tarkensin mittaria vielä hitaasti. Loppupäivästä olin jo nopeampi ja työ sujui. Pidin myös välillä mittatikkua pystyssä ja se oli kyllä vähän helpompaa.

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Loppuviikon työt puutarhamyymälässä

Loppuviikon olen pussittanut satoja erilaisia kukkasipuleita paperipusseihin myyntiin. Eri lajikkeita tulppaaneja sekä narsisseja  20kpl:een taikka 25kpl:een pusseihin. Monissa piharakentamisen kohteissa ensimmäisellä viikolla istutimme niitä puutarhoihin.

Sipulit oli varastoitu ylös varastoon mihin jouduimme kiipeämään tikkaita pitkin. Hieman peloitti ja työturvallisuus oli kaverin varassa hänen pitäessä tikkaista kiinni. Onneksi kuitenkin meille nostettiin trukilla pakkauslaatikot ylös ja täydet vastaavasti alas.
Varasto ylhäällä ja tikkaat mitä pitkin noustiin ylös. Jonkinlaiset portaat olisivat tuntuneet paremmalta.


Muutamia eri lajikkeita tulppaaneja ja nämä oli varattu vain myymälässä myytäviksi. Puutarha tilaukset tehtiin erikseen.Esim muutamia nimikkeitä Tulpia Qveen of Night , Tulpia Spring Green tai Tulpia Shirley.



Narsisseja

Lisäksi kastelin todella paljon marjapensaita ja etenkin omenapuita , koska täällä on ollut pari todella lämmintä päivää. Lisäksi erässä huoneessa oli betonilattialla kuusentaimia odottamassa istutusta ja niiden juuria piti kastella joka päivä, että pysyisivät elinvoimaisina. Kuusen taimet oli tarkoitettu joulukuusiksi joulu myyntiin.

Joka paivä olen myös siistinyt lukemattomia kukan taimia kuivista oksista ja katkonut niitä syyskuntoon ulkoalueella sekä taimimyymälässä.Lakaissut syyslehtiä lattioita ja siistinyt myymälää .
   
Siistittyjä karpalon taimia

Ja puolukoita.

perjantai 10. lokakuuta 2014

Kuvia puutarhamyymälästä

Pohl Gartenwelten on kahden veljeksen pitämä puutarhan suunnittelu ja rakentamisen sekä kasvien ja kukkien myyntifirma. Firmalla on myös laajat alueet missä itse kasvattavat puita ja muotoon leikkaavat niitä.






Pääsisäänkäynti







Näkymä portailta puutarhamyymälään.

Uima-allas ja oleskelualue myymälässä.
Näkymä kukkamyynnistä
Yksi monista asetelmista mitä oli tehty ympäri kasvimyymälää.

Kaikki nämä pöydät ja tuolit ovat myös myytävänä.
Näkymä muotoonleikatuista puista taimimyymälän puolelta.



Tällaisia puurivistöjä on ympäri taimitarhaa ja kaikki myytävänä tietenkin. Hinnat jotain 250-400e kappale.

Tämä veijari luultavasti matkustaa mukanani Suomeen.

tiistai 7. lokakuuta 2014

Alkuviikon työt Taimimyymälässä

Tämän alkuviikon olen ollut töissä taimimyymälässä ja pidän siitä työstä, koska ympäristö on kaunis ja täynnä kauniisti aseteltuja kiviä, kasveja ja muuta koriste-esinettä.

Värit on aseteltu kauniisti ja houkuttelevasti jotta asiakkaat ostaisivat kasveja ja näkisivät miltä ne näyttävät puutarhassa.

Olen alkuviikosta leikellyt ja huoltanut marjapensaita ja -puita. Maistellut eri marjoja esim.punaista ja vihreää viinirypälettä mistä voi tehdä viiniä. Molemmat maistuivat hyvälle.

Lisäksi leikkasin ruukuissa olevia  puolukka ja karpalokasveja syyskuntoon kuivat oksat pois ja vartta lyhyemmäksi. Tuija puista karistelin kuivat oksat pois ja siistin ruukun juuresta. Kaikki tai ainakin useammat puut on muotoiltu jotenkin näyttävän näköisiksi.

Minun leikkaamia vadelma pensaita siistissä rivissä.
Taustalla näkyy pähkinäpuita mitä oli ainakin viittä eri lajiketta . Olisi aika hauskaa jos meilläkin Suomessa saisi kerätä omasta pihasta saksanpähkinöitä suuhunsa.