keskiviikko 1. lokakuuta 2014

ENSIMMÄINEN TYÖPÄIVÄ TAKANA

Aloitimme työt aikaisin aamulla 6.45 ja lopetimme vasta 17.00 välissä oli kaksi kahvitaukoja ja lähes tunnin ruokatauko. Olimme isolla porukalla yhdessä tekemässä omakotitalon pihaa. minä ja kahdeksan miestä ( ei ollenkaan niin paha asia, vaikka vähän aluksi oli outoa.)
Osa porukasta rakensi reunakiveystä ja osa istutti kukkia todella isolle istutusalueelle.

Minä olin istuttamassa niitä kukkasia ja niitä oli ainakin 200kpl ja juuri kun luulin alueen olevan valmis niin istutettiin vielä yli 2800 kukkasipulia. Siitä varmaan olisi yksi näyttö paikallaan.
Kyllä tuntee jaloissaan nyt, että on koko päivän ollut polvillaan.

Istutettava alue ja kukkaset lajiteltuna.  
Niin kukkaset tuli aamulla itse omistaja asettelemaan miten ne laitetaan ja me vain istutimme ne.
Tällaisella kuokalla istutimme kukkia.
Istutettava alue toiseen suuntaan. Alueen pituus oli varmaan lähes 30 m ja leveys 3 metriä. Todella suuri alue ja meitä oli siinä porukassa kolmesta neljään koko ajan tekemässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti